Muistatko noin vuosi sitten pyörineen televisiosarjan Tellus? Siinä nuorten ekoaktivistien ryhmä tekee iskuja yrityksiin, jotka ryhmän mielestä uhkaavat maapallon tulevaisuutta.
Sarjan ohjaaja ja käsikirjoittaja JP Siili käytti Tellusta esimerkkinä kuvatessaan idean matkaa tarinaksi VVO:n järjestämässä ilmastoaiheisessa miniseminaarissa viime viikolla.
Kaikki alkaa kohderyhmästä. Kertojan on tiedettävä, millaiselle yleisölle on tarinaa luomassa. Tarinan pitää tuntua ”kolmessa paikassa”, jatkoi elokuvaohjaaja, ja kouraisi haarojaan, painoi rintaansa ja koputti päätään. Intohimo, rakkaus ja äly. Hyvä tarina ei tuputa eikä saarnaa. Siinä annetaan tilaa erilaisille mielipiteille. Arvoja törmäytetään ja väittelyitä synnytetään varmistaen samalla, että ”oikea argumentti voittaa”.
Kuulostaako tutulta? Viestinnän perusasioitahan JP Siili siinä kertasi. Kohderyhmät, tunne, oivallusten tarjoaminen valmiiden vastausten sijaan. Mutta tuli uusiakin näkökulmia, ainakin minulle. Aloin nimittäin pohtia, miten ilmastoasioita koskevaan viestintään voitaisiin yhdistää intohimoa ja rakkautta – älyämmehän on jo puhuteltu pitkään erilaisilla skenaarioilla ja todennäköisyyslaskelmilla.
Toinen toistaan ikävämmät ilmastouutiset ovat peittäneet alleen sen, että hyvän elämän edellytykset on edelleen mahdollista säilyttää maapallolla. Niitä esitellään konkreettisesti muun muassa yhteiseurooppalaisessa SPREAD Sustainable Lifestyles 2050 -hankkeessa, jossa Suomesta oli mukana Demos Helsinki. SPREAD esittelee neljä erilaista kestävää elämäntapaa – mahdollista maailmaa – joihin on päädytty erilaisten reittien kautta. Ilman katastrofejakaan ei ole selvitty. Tarinat ovat uskottavia ja niiden henkilöihin voi samastua. Ja mikä tärkeintä: niissä elää toivo. Ilman sitä ei synny hyvää tarinaa, muistutti myös JP Siili.
Tulevaisuuden maailma ei ole samanlainen kuin tämän päivän, mutta eihän se ole koskaan ollut. Nyt muuttujat ovat isoja ja globaaleja, mutta silti: olisiko aika muistuttaa ihmisille, että meillä on toivoa? Sen ylläpitäminen vaatii meiltä jonkin verran rakkauden tekoja maapalloamme kohtaan joka päivä. Palkintona odottavat lastemme ja lastenlastemme kiitokset siitä, että tulimme vihdoin järkiimme.
6.10.2015
Kuva: Olli-Pekka Orpo.